| Chapter 17 |
1 |
"Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.
|
2 |
Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
|
3 |
Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?
|
4 |
Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.
|
5 |
Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
|
6 |
Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.
|
7 |
Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
|
8 |
Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
|
9 |
Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
|
10 |
Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.
|
11 |
Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.
|
12 |
Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.
|
13 |
Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,
|
14 |
minä sanon haudalle: `Sinä olet isäni`, ja madoille: `Äitini ja sisareni`.
|
15 |
Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?
|
16 |
Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa."
|